Classic Jazz Society All Stars led by Seppo Hovi & Antti Sarpila

10.07.2021

klo 13:00

Puisto

30 €

Suomen PerinneJazz ry on toiminut kätilönä tämän mainion kokoonpanon synnyttämisessä. Yhdistys on järjestänyt lukuisia konsertteja ja kiertueita, joissa yhtye on soittanut eri ohjelmistoja. Vuonna 2017 kiertueiden teemana oli “Suomi 100 vuotta”, vuonna 2018 soivat “Lauantain Toivotut – Haikeasti Svengaten” ja vuonna 2019 “Toivejazzit”. Kaikkien kolmen kiertueen päätöskonsertit soitettiin Helsingissä Savoy-teatterissa ja ne myös taltioitiin. Koska jälkikuuntelu paljasti lopputuloksen todella hyväksi, yhdistys päätti julkaista levyn. Onnistunutta aineistoa oli valtavasti ja siitä päätettiin tehdä tupla-cd: Classic Jazz Society All Stars – The Best Of Finnish Classic Jazz – Live At Savoy Theatre – presented by The Classic Jazz Society Of Finland. Levylle on valittu onnistuneimmat kappaleet näistä ohjelmistoista. Puistokonsertissa maamme huippumuusikot perinteisen jazzin alueelta soittavat taltioinnin parhaat kappaleet eli yleisölle on todellakin luvassa “the best of the best”. Orkesterin musiikillisesta johdosta vastaa Antti Sarpila ja kappaleiden tarinat taustoittaa Seppo Hovi.

Seppo Hovi on yksi suomalaisen musiikki- ja tv-maailman tunnetuimmista hahmoista laajalla kokemuksellaan pianistina, kapellimestarina ja juontajana. Hovi toimi urkurina Dannyn ja Kirkan kiertueilla sekä Juice Leskisen ensimmäisellä levyllä.Hänet muistetaan varmasti myös monista tv-ohjelmista kuten esim. Seppo Hovin seurassa, BumtsiBum! ja Tenavatähti. Vuosien saatossa Hovi on nimetty mm. Vuoden puhujaksi ja Suomen Jazzlegendaksi nro. 24. Tasavallan presidentti myönsi hänelle musiikkineuvoksen arvonimen vuonna 2012 ja vuonna 2020 Hovi sai Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.

Festivaalin aikana Classic Jazz Society All Stars koostuu myös seuraavista muusikoista: Jukka Eskola (trp), Antti Rissanen (trb), Pekka Toivanen (sax), Wade Mikkola (b), Thomas Rönnholm (d).